Vastuullisena yrityksenä haluamme tukea meille tärkeiden järjestöjen toimintaa. Yhteistyökumppaneinamme on suomalaisia ja kansainvälisesti toimivia käännösalan järjestöjä sekä muita järjestöjä. Lisäksi olemme muutaman muun järjestön sekä Suomalaisen Työn Liiton jäsen.
Käännösalan järjestöt
Suomen kielipalveluyritykset ry:n (SKY) tavoitteena on lisätä kielipalvelualan vaikuttavuutta niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. SKY kehittää kielialan toimintaa yhdessä jäsenyritysten ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Delingua on ollut SKYn sekä sen edeltäjän Suomen käännöstoimistojen liiton (SKTOL) jäsen vuodesta 2006. Toimitusjohtajamme Katja Virtanen on järjestön entinen puheenjohtaja ja nykyinen varapuheenjohtaja.
ELIA (European Language Industry Association) on vuonna 2005 perustettu kielipalveluyritysten ammattijärjestö. Järjestön päämääränä on auttaa kielialan yrityksiä kasvamaan. Olemme olleet ELIAn jäsen jo vuodesta 2011.
Translators without Borders – Kääntäjät ilman rajoja on järjestö, joka auttaa maailmanlaajuisesti ihmisiä saamaan tietoa ja tulemaan kuulluksi omalla kielellään. Delingua on tukenut TWB:n toimintaa jo yli 10 vuoden ajan.
Muut järjestöt
Kotimaisuus on meille tärkeä arvo, ja toimintamme on sen mukaista: ihmislähtöistä, aitoa ja jämptiä. Meidän palvelullamme on Avainlippu, ja olemme ylpeä Suomalaisen Työn Liiton jäsen. Suomalaisen Työn Liitto toimii suomalaisen työn arvostuksen ja menestyksen puolesta.
Baltic Sea Action Group (BSAG) on suomalainen säätiö, joka on perustettu Itämeren suojelemiseksi. Meille Itämeri on lähellä ja rakas ja olemmekin tehneet BSAG:n kanssa yhteistyötä vuodesta 2020 alkaen.
Itämeren lisäksi luonto ja sen suojelu on lähellä delingualaisten sydäntä. WWF Suomen tavoitteena on pysäyttää luonnon köyhtyminen ja rakentaa tulevaisuus, jossa luonto ja ihmiset elävät yhdessä. WWF Suomen kanssa olemme tehneet yhteistyötä myös jo lähes 10 vuoden ajan.
Plan edistää heikoimmassa asemassa olevien lasten ja nuorten, erityisesti tyttöjen, oikeuksia ja tekee paljon työtä tasa-arvon puolesta. Koska kielipalveluala on hyvin naisvaltainen, haluamme tukea Plan International Suomen toimintaa ja olemme tehneet yhteistyötä jo vuodesta 2015.
Kuva: Janne Gröning